Satu haaksirikkoisesta merimiehestä on vanha egyptiläinen satu. Sadun tapahtumat saattavat osin perustua todelliseen Theran/Santorinin tulivuorenpurkaukseen 1500-luvulla e.Kr., joka upotti kokonaisen saarivaltion meren alle Välimerellä. Useimmista egyptologeista poiketen Manfred Bietak uskoo tulivuorenpurkauksen tapahtuneen vähän myöhemmin, 1300-luvulla e.Kr.
Alla oleva teksti on Rostislav Holthoerin (1937-1997) käännös. Koska alkuperäisen papyrusarkin alkuosa oli tuhoutunut, tämän tekstin alku on jälkeenpäin täydennetty ja siten ei aivan autenttinen.
- Muuan ruhtinas on palannut kotimaahansa epäonnistuneelta kauppamatkalta ja pelkää tästä syystä faraon vihaa. Eräs ruhtinaan seuralaisista yrittää kuitenkin hyvin neuvoin ja kertomalla omista kokemuksistaan saada ruhtinaan rauhoittumaan.
- Silloin virkkoi erinomainen seuralainen: "Anna sydämesi iloita, oi ruhtinas. Katso mehän olemme saapuneet kotimaahamme. Nuija on otettu esille ja kiinnityspaalu isketty maahan. Kiinnitysköysi lepää maassa. Jumalaa ylistetään ja rukoillaan ja jokainen mies on syleilemässä toveriaan. Miehistömme on turvallisesti saapunut perille, eikä tappioita ole sotilaidemme keskuudessa. Me olemme saavuttaneet Nubian eteläkärjen ja purjehtineet Bigeh-saaren ohitse, mutta nyt olemme paluumatkalla ja saapumassa kotimaahamme. Kuuntele toki neuvojani, oi ruhtinas! Minä olen vapaa kaikesta (vilpillisyydestä). Peseydy ja kaada vettä sormenpäillesi. - Sinun on vastattava (vain) silloin kun sinulta kysytään. Sinun on puhuttava kuninkaalle änkyttämättä, sillä miehen sanat ovat hänen pelastajansa ja hänen puheensa saa aikaan (että häntä kunnioitetaan), ja peitettävä hänen edessään. Muuten saat tehdä sydämesi tahdon mukaan, sillä olen puheillani jo tarpeeksi väsyttänyt sinua. - Haluan kuitenkin vielä kertoa erään tapauksen, joka sattui minulle itselleni...
- - Olin kerran lähtenyt matkaan kuninkaan kuparikaivoksille. Minä purjehdin merellä laivassa, joka oli 120 kyynärää pitkä ja 40 kyynärää leveä, mukanani 150 Egyptin parasta merimiestä. Tarkkailtuaan taivaita ja katseltuaan maata nämä miehet osasivat ennustaa myrskyn ennen sen tuloa, rajuilman ennen sen puhkeamista.
- Myrsky tuli kuitenkin meidän vielä ollessamme avomerellä, emmekä ehtineet maihin. Purjehtiessamme myrskyn voima kaksinkertaistui. Siinä oleva kahdeksan kyynärän aalto iski maston ja minut mereen, minkä jälkeen laiva upposi mukanaan kaikki siinä olleet. Ei yksikään heistä pelastunut.
- Tämän jälkeen meren aallot veivät minut eräälle saarelle, jolla sain viettää kolme päivää ypöyksin, sydämeni ainoana toverinani. Vietin koko yön puussa ja pimeys oli peittonani. Herättyäni ojensin jalkani löytääkseni jotakin suuhunpantavaa. Minä löysinkin saarelta viikunoita, viinirypäleitä ja kaikenlaisia ihania sipulilaatuja... Kurkut olivat niin suuria, että luulin niiden olevan istutettuja. Saarella oli myös kaloja ja lintuja eikä maailmassa ole mitään, mitä ei olisi löytynyt tältä saarelta.
- Nyt sammutin nälkäni ja asetin loput keräämistäni ruokatarpeista maahan, sillä taakka olisi muuten ollut liian painava käsieni kannettavaksi. Otin tikun ja tein tulen, minkä jälkeen minä toimitin polttouhrin jumalille.
- Yhtäkkiä minä kuulin myrskyn äänen. Luulin, että se oli meren aalto. Puut katkeilivat ja maa liikkui. Peitin kasvoni, mutta huomasin kohta, että lähestyvä olikin käärme, joka oli kolmekymmentä kyynärää pitkä ja jolla oli kahden kyynärän pituinen parta. Hänen ruumiinsa oli kullan peittämä ja hänen kulmakarvansa olivat aitoa lasuurikiveä. Hän lähestyi kiemurrellen ja avasi suunsa minulle ollessani vatsallani hänen edessään. Hän virkkoi minulle: "Kuka on se, joka on sinut tuonut, sinä vaatimaton? Kuka sinut on tuonut? Jos kieltäydyt kertomasta minulle, kuka sinut on tuonut tälle saarelle, niin tiedä, että muutan sinut tomuksi eikä kukaan tule sinua tämän jälkeen näkemään.
- Sinä puhut minulle, mutta minä en kuule sanottavaasi, vaikka olenkin edessäsi. En ymmärrä puhettasi.
- Tämän jälkeen hän otti minut suuhunsa ja kantoi asuntoonsa. Siellä hän laski minut maahan koskematta minuun. Olin terve eikä minussa ollut ainuttakaan naarmua. Hän avasi suunsa minun ollessani vatsallani hänen edessään. Hän kysyi: "Kuka, kuka on tuonut sinut tälle 'suuren vihreän meren' saarelle, jonka molempia rantoja aallot huuhtelevat?
- Minä vastasin hänelle käteni ollessa koholla hänen edessään: "Olin lähtenyt kuninkaan lähettilään ominaisuudessa kuparikaivoksille 120 kyynärää pitkässä ja 40 kyynärää leveässä laivassa mukanani 150 Egyptin parasta merimiestä. Katsahdettuaan taivaisiin ja katsahdettuaan maihin he osasivat ennustaa myrskyn ennen sen tuloa, rajuilman ennen sen puhkeamista. Jokaisella heistä oli urhea sydän ja he olivat toinen toistaan väkevämpiä. Heidän keskuudessaan ei ollut ainoatakaan tyhmyriä. - Myrsky tuli kuitenkin meidän ollessamme vielä avomerellä, emmekä me ehtineet maihin. Myrskyn voima kaksinkertaistui ja siinä oli kahdeksan kyynärän aalto, joka iski maston ja minut mereen, minkä jälkeen laiva upposi mukanaan kaikki siinä olleet minua lukuun ottamatta. Katso, nyt olen edessäsi, koska meren aalto oli heittänyt minut tälle saarelle."
- Silloin hän sanoi minulle: "Älä toki pelkää, sinä vaatimaton. Älkööt kasvosi olko surulliset. Sinähän olet saavuttanut minut. - Katso, jumala on antanut sinun elää, ja siitä huolimatta sinut on tuotu tälle 'sielujen saarelle', jolla ei ole puutetta ja joka on täynnä yltäkylläisyyttä. Katso, sinun tulee viettää kuukausi toisensa jälkeen tällä saarella, kunnes neljä kuukautta on kulunut. Silloin saapuu kotimaastasi laiva, jonka merimiehet ovat tuttaviasi. Lähde heidän mukanaan takaisin kotimaahasi, niin saat kuolla kotikaupungissasi. Eikö ole ihanaa saada kertoa siellä kokemistasi tuskanhetkistä, jotka jo silloin tulevat kuulumaan menneisyyteen! - Minä tahdon nyt kertoa sinulle tarinan siitä, mitä kerran oli tapahtunut tällä saarella: Minä ja sisarukseni asuimme täällä lastemme kanssa. Meitä oli kaikkiaan 75 käärmettä, lapset ja sisarukset mukaanluettuina. Sitä paitsi täällä asui yksi pienen pieni ihmistytär, joka aikoinaan tuotiin tänne pyynnöstäni. - Yhtäkkiä putosi tähti, ja he kaikki muuttuivat sen kanssa tuleksi. Minä en sattumalta ollut palaneiden seurassa, en ollut silloin heidän luonaan. Silloin minä tahdoin kuolla, sillä löysin heidät yhtenä ainoana ruumiskasana. Mutta jos sinä olet vahva, on sinun tukahdutettava tahtosi. Sinä saat kuitenkin taas syleillä lapsiasi, suudella vaimoasi ja nähdä kotisi, mikä on parasta maailmassa. Sinä tulet totisesti palaamaan kotimaahasi.